keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Viisi syytä hankkia kotiautomaatiota

Toiset ovat ehtineet kaivata sitä ja osa vasta heräilee. Varmaa on, että jatkossa kodit ovat yhä fiksumpia. Alla on viisi hyvää syytä harkita kotiautomaation hankkimista.

1. Kotiautomaatio helpottaa elämää

Hyvin rakennettu kotiautomaatio tekee arjen helpommaksi ja mukavammaksi. Se ajattelee kotiasi. Automaatio vapauttaa sekä perheenjäsenten käsiä että muistikapasiteettia. Se kytkee, säätää, sytyttää, sammuttaa, valvoo, hälyttää, raportoi, tunnistaa, muistaa ja oppii.

2. Etäkäytössä on monia etuja

Etähallinta säästää aikaa ja vaivaa. Kauko-ohjattavan sähkölukituksen avulla voi avata ulko-oven pienelle koululaiselle. Valvontakamera seuraa, miten lemmikki pärjää työpäivän aikana. Etäkäytöllä voi napsauttaa valmiiksi ladatun kahvinkeittimen päälle tai varmistaa, että se ei ole päällä. Matkapuhelin, tabletti tai läppäri tuovat kodin ulottuvillesi missä oletkin.

3. Laitteilla voi lisätä turvallisuutta merkittävästi 

Koti on arvokas asia ja on miellyttävää, jos siellä voi elää ja olla pois huolettomin mielin. Uudet älykkäät palo-, kaasu-, murto-, liike- ja kosteustunnistimet seuraavat kotia lakkaamatta. Palvelu viestii kodin tilasta perheen jäsenten matkapuhelimiin ja hätätilanteessa kutsuu paikalle apua. Jo pelkkä merkintä turvajärjestelmästä ehkäisee asuntomurtoja.

4. Optimoimalla talotekniikan käyttöä säästää selvää rahaa

Kun äly yhdistetään talotekniikkaan, voidaan säästää selvää rahaa.
Esimerkiksi lämmitystä ja ilmastointia voidaan säätää automaattisesti vallitsevan ulko- ja sisälämpötilan, sisällä olevien asukkaiden määrän ja heidän käytössään olevien tilojen perusteella. Oikein ohjattu talo ei kuluta enemmän kuin on tarpeen. Älykoti kerää tietoa talon kulutuksesta ja tarjoaa mahdollisuuden tehokkuuden yhä syvempään tarkasteluun.
Viisi syytä hankkia kotiautomaatiota, älykäs koti viihdyttää ja luovuus ei ole kiellettyä, smart lighting,

5. Älykäs koti viihdyttää ja luovuus ei ole kiellettyä

Älykkäässä kodissa internetin ja omien arkistojen viihdeaarteet ovat tarjolla joka puolella taloa. Muuntuva valaistus ja langaton äänen- ja kuvantoisto luovat eri tiloihin ja tilanteisiin sopivia tunnelmia.

Kodinohjaus mahdollistaa jopa hullunkuristen asioiden toteuttamisen. Mitäpä, jos valot vilkkuisivat sinistä, kun Suomi tekee maalin? Tai voisiko synttärisankarin huone olla merirosvolaiva myrskyineen ja salamoineen? Vain mielikuvitus on rajana. Kodin ohjaamiseen voivat osallistua kaikki ja tuloksista, kuten tunnelmasta tai hauskuudesta, voi nauttia koko perhe.

Teemme työtä innolla ja antaumuksella lunastaaksemme ylläkuvatut syyt hankkia älyä jokaiseen kotiin. Seuraa meitä tilaamalla Uutiskirjeemme tästä.

-Sanna Mari-
Sanna Mari Alppivuori Cozify-tiimistä keskittyy markkinointiin ja asiakkuuksiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti